Nuorimmaiset nukkuvat ja 13v ei ole kotona. Kuuntelen Albinonin Adagiota ja itken. En ikävöi sitä pätkääkään, suren vain sitä mitä tästä ei tullutkaan. Päätä särkee ja palelee. Käsityöt ei kiinnosta. Siivota on pakko huomiseksi. Ja olisi mentävä ajoissa nukkumaan, aamulla on vauvauinti. Onneksi ei ole enää montaa kertaa. Tuntuu ylivoimaiselta saada itsensä liikkeelle. Onneksi kuopus on jo sen verran iso, että voimme käydä vaikka luonnon vesissä tai kylpylöissä uimassa. Kun nyt jaksaisin muutaman lauantai-aamun vielä. Harkitsin kyllä vakavasti, ettemme menisi uimaan, mutta rutiineista on kuitenkin pakko pitää kiinni. Jos ei muuten, niin lasten takia.

Tänään 4v kyseli, koska isi tulee. Kerroin, että isi on muuttanut nyt sitten kokonaan pois. Meillähän oli se yksi noin viikon välirikko aiemmin. Nytkin 4v kyseli koska isi muuttaa takaisin.. Sanoin, että ei koskaan. Ettemme voi, minä ja isi, asua yhdessä kun riitelemme. Kohta 4v selitti, että isi muutti pois, kun hän riitelee (siis 4v). Huoh.. Eikun äiti ja isi riitelee, ei se asia/muutto ole lapsikulta sinun syytäsi!

Se olisi hakenut tämän 4v:n luokseen. Kielsin, koska olen päättänyt, ettei lapset saa tavata sen puolen sukua ilman valvontaa. Päätin sen asian ihan itse, koska en saanut ketään "viisaampaa" tänään kiinni. Yritin soittaa mm. Mobileen (kriisikeskus)Seinäjoella. Ovat lomalla. Jee, olipa huono aika erota... Toki selitin, että meillä on muita suunnitelmia. Vastaus oli, että "tämmöiseksikö tämä sitten menee". Ilmeisesti menee, mutta kerron sen vasta ensi viikolla. Mutta miten saan lapsen pidettyä kotona viikonlopun yli??? Lahjonta ei auta. Sitä tehdään tuolla toisessa päässä. Lapsi tietää saavansa siellä karkkia ja muita herkkuja joka ikinen kerta siellä käydessään. Vaikka olenkin yrittänyt kieltää. Minä joudun koko ajan olemaan se tiukka ja tyhmä vanhempi, joka pitää kuria ja pitää säännöistä ja rutiineista kiinni. En koskaan voi "lelliä" herkuilla tai millään yllätyksellä, koska tämä 4v on saanut aina kaiken. Mikään ei tunnu enää miltään. Muistan, kun nuo isot lapseni olivat pieniä, niin sain heidät innostumaan esim. siivouksesta jäätelöpalkalla. Tai lupaamalla jotain yhtä pientä (=minusta pientä, heistä harvinaista ja houkuttelevaa) vaikkapa suursiivouksen jälkeen "valmisruoan" hakemista kaupasta tai peräti grilliltä! Nyt tämä on ollut 4v:n arkea. Kun lapsi ei kerran halua tavallista kotiruokaa, niin haetaan sille ranskalaisia!!!! (Revin taas hiuksiani ja huudan.)

Kun kuljin tämän adhd-lapsen kanssa tutkimuksissa (keskellä päivää) niin me käytiin sitten jossain "hesessä" tms syömässä, koska hän ei ehtinyt syödä koulussa. Kuinka ollakaan, se sanoi vievänsä 4v:n myös grillille tms, koska 4v ei päässyt meidän mukaan!!!!!!!

Sainpahan taas itkut itkettyä ja kunnon siivousraivon pintaan!! Aivan niinkuin olisin parhaimmalle ystävälleni soittanut ja saanut purkaa mieltäni keskeyttämättä! Pian 13v tuleekin kotiin ja myös 20v lapseni tulee.

Huomiseen! Tätä tämä sitten on, hehkutusta pärjäämisestä ja toisena hetkenä itsesäälissä kieriskelemistä. Onneksi on poltettuna kokonainen cd tuota Adagiota! Se jos mikä sopii mun itsesäälin puuskiin.

Kiitos, kun kuuntelitte. Pysykää kanavalla ja lähettäkää virtuaalihalauksia!