Kertooko se elämäni seestymisestä vai kiireellisyydestä?
Oikeasti tämä blogi alkaa painumaan jo unholaan, siis sen puoleen, että minulla ei ole tänne juurikaan mitään uutta kirjoitettavaa.
Nyt elämäni täyttää lapset ja yh-äidin elämä. Ei enää eron tuska ja vaikeus.
Sillä on kyllä vielä erilaisia minua ärsyttäviä tempauksia ja juttuja, joilla se yrittää minua kiusata, mutta enpä anna niiden häiritä. Vaikka välillä se ärsyttää ja raivostuttaa minua suunnattomasti.
Viime viikolla olin siellä käsityötapaamisessa ja pienet olivat isosiskon luona sen aikaa. Eikö se jo lähestynyt minua tekstiviestillä, että jokos lapset ovat nukkumassa. Kun olen sille painottanut rytmin ja säännöllisyyden tärkeyttä. Siis ei kyläilyjä iltamyöhään, ruoka-ajat/nukkumaan menot samaan aikaan joka päivä jne. Minä siis en noudata itse sanelemiani sääntöjä, joten sen piti huomauttaa asiasta. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
Asun vielä niin huonossa paikassa siihen nähden, että se kulkee tästä ohi töihin ja jokapaikkaan. Ja jos ei itte kulje, niin  joku ainakin kulkee ja kertoo sille. Äitinsä etenkin.....

Eilen olin tanssimassa pitkästä aikaa.
Ilta oli tosi kiva! Sain tanssia. Ja flirttailinkin.

Nyt tuntuu siltä, että voisin oikeasti vaikka seurustella jonkun kanssa. Muutama viikko sitten se ajatus vielä ahdisti.

Tänään olen kirjoittanut myös yhden työhakemuksen, en ole lähettänyt sitä kyllä. Mutta olisi kyllä ihanaa löytää se päivätyö.
Toisaalta kuopus nukkuu yönsä vieläkin huonosti, joten työssäkäynti voipi käydä raskaaksi. Mutta tuo hakemani työ ei ole fyysisesti niin raskasta kuin se olemassa oleva työni. Mutta ja mutta. No, jos en tuota paikka saa, niin jossain on sitten minua varten joku parempi.
Lähetänkö hakemuksen vai en...

Elämä hymyilee kuitenkin!!!

Ps. Se perhanan laturi on edelleen kadoksissa/hukassa/piilossa...