Viime yönä en saanut unta. Iski oikein kunnon masennus-aallon päällensä. Kaikki tuntuu taas kaatuvan päälle.

 Murkku on murkku. Taistelen esikoisen kanssa murkun asioista. Siis esikoinen vastaan minä. Olen niiiiiiin, niiiiiiiiiiiin paska ja huono äiti, kun en meinannut päästää murkkua (nyt 16v) asumaan soluasuntoon läheiseen kaupunkiin opiskelun alkaessa ammattikoulussa. Olen huono äiti, kun teetän murkulla kaikki (ihan kaikki) kotityöt. Murkun hommia on siis tyhjentää astianpesukone ja viedä kompostiämpäri. Pitää huoneensa ja toinen, käyttämänsä wc siistinä. Olen tosi surkea äiti, kun syytän adhd:tä, vaikka vika on minussa, siis äidissä. Tässä(-kin) kohtaa hakkaan päätäni seinään. Siis esikoinen on nyt sitä mieltä, että murkulla ei ole yhtään mitään sairautta. Vain paska-huono äiti. Argh. Esikoisen isä oli todella hyvä puhumaan ja huomaan esikoisen perineen nämä lahjat. Isänsä (ja nyt lapsi) puhuu vaikka valkoisen mustaksi. Minä, joka pidän itseäni verbaalisesti lahjakkaana, jään toiseksi. Enkä millään pysty laittamaan esikoiselle vastaan. En pysty, koska voisin loukata (ihan sama kuinka minua loukataan). Sitä paitsi esikoinen on menossa naimisiin, en halua pilata häitään. Argh.

Isompi pieni, siis nyt jo 7v, aloittaa koulun ensi viikolla. Nyt pitäisi saada ratkaistua miten saan isän (ja mumman+paapan) ymmärtämään kuinka tärkeää nukkuminen ja oikeanlainen ravinto on koululaiselle. Ja siis ihan kaikille, mutta etenkin koululaiselle. Pienet tuli isältään sunnuntaina ja vein heidät eilen (ma) hoitoon. Voi sitä itkua ja kitinää. Molemmat niin tosi väsyneitä. Ruokana oli ollut taas pelkkiä herkkuja (ja perunaa, tietty. RANSKALAISIA!!! kun lapsille ei muu kelpaa, huoh), ja iltaisin oltiin valvottu, että isi saa aamulla nukkua pitempään.... Ja minä taas vajaan kaksi viikkoa yritän saada rytmejä kohdalleen, kunnes koittaa taas isä-vkonloppu. 

Itse olen määräaikaisella kuntoutustuella (ent. sairaseläke), se loppuu tämän kuukauden lopussa. On kolme viikkoa aikaa löytää työpaikka, joka palkkaa tämmöisen raajarikon. Tai sitten on lähdettävä opiskelemaan. Mutta kun minulla ei ole siihen varaa!! Esikoinen siis sai tahtonsa läpi ja murkku muuttaa. Kaikki rahani menevät siis sinne (mitkä hemmetin rahat??) ja ahdistaa se kirjojenkin ostaminen. Mä en ala, mä en jaksa... Selkä siis on aivan paska edelleen, työkokeilupaikassa en saanut jatkaa, vaikka kaikki osapuolet tykkäsivät. Työkaverit, työnantaja, asukkaat ja minä. Mutta kun.. Mutta kun siellä tarvitaan miespuolinen työntekijä kesällä kuolleen tilalle ja terve ihminen tietenkin. Tunnen itseni niiiiiiiiiiin hyödyttömäksi. Ja huonoksi. Ja köyhäksi.

Mulla ei riitä energia yhtään mihinkään. Pitäisi soittaa lääkäriaikaakin, lopetin yhden lääkkeen (mieliala-hermosärkylääke), kun painoni vain nouseeeeee. Oli pakko ostaa tulevia (esikoisen) häitä varten uusi mekko, ja kyllä oli kamala olla sovituskopissa. Mitkään entiset vaatteet ei tahdo sopia päälle. Eikä siis sovikaan. Eikä ole siis rahaa ostaa uusia. Enkä halua olla lihava!!!

Minä en jaksa. Tuntuu, että  mua revitään nyt joka suuntaan ja minä en jaksa.

En vaan jaksa.

Mutta ei, ei minulla ole itsetuhoisia ajatuksia, minä vain en jaksa. Vajoan taas sinne kuilun pohjalle. Eikä tämä johdu sen lääkkeen lopetuksesta, vasta pari päivää olen ollut ilman.

En jaksa edes tarkistaa kirjoitusvirheitä, yrittäkää ymmärtää.

Parempaa loppukesää teille, ihanat lukijani!