Kyllä on muuten ihanaa käydä saunassa ihan yksin! Sain pienet nukkumaan kasiin mennessä ja tunnin verran meni siivoillessa ja purkittaessa hunajaa. Joo, vielä olisi viimevuotista hunajaa markkinoitavana. Saunan lauteilla mietin, mihin sen saisin myytyä. Siellä sain siihenkin ideoita, mutta se nyt ei ole päällimmäinen ongelma, vaan se miten saan tuon tarhauksen hoidettua, kun se kaikkinensa jäi minulle ja selkäni on siinä kunnossa kun on.

Mehiläiset ja hunajan saaminen purkitusvaiheeseen tarvitsee lukemattomia työtunteja (riippuen tietysti pesien lukumäärästä). Nyt kyselisinkin tätä kautta (koska ei kuulu sille), olisiko kukaan kiinnostunut opettelemaan mehiläistarhausta? Tarvitsisin apulaista, sekä mehiläisten hoitoon että sitten hunajan keruuseen ja linkoamiseen. Palkkaa en pysty rahana maksamaan, mutta onhan hunajaa :D  Voisin myös luopua muutamasta pesästä, niitä on tällä hetkellä minulle liikaa. Apuhenkilölle siis voisin antaa myös pesiä, meillä voi lingota ym, ei siis tarvitse investoida niihin juttuihin. Tietysti, jos jotakuta kiinnostaa liikekumppanuus, niin en pistä pahakseni... Tulevaisuudessakin tarvitsisin "lomittajaa", voisin siis perehdyttää jonkun tähän hommaan.  

Yst. vast. tlk.   ei vaiskaan kun kommenttilooraan :)

Nimim. vielä täältä noustaan