Oli pakko vaihtaa pohja, nappasin Tuuliviiriltä ensimmäisen vastaan tulevan. Kiitos Tuulivirin Marinella!

Ja miten kävi, kun rakastus (EX) kävi. Juttelimme vähän. Mitään selvyyttä ei oikeastaan asioihin tullut.  No, viestittelimme myös hänen lähdettyään ja jossain vaiheessa oletin, että hän voisi vaikka yrittää vielä. Mutta ei kai sittenkään. Minä olisin varmaan vielä valmis yrittämään, koska rakkaus ei ole kadonnut mihinkään. En siis rääkynyt ja roikkunut housun puntissa, vaikka sekin olisi voinut olla mahdollista. Pystyn hillitsemään itseni ja varmaan annan usein aika kylmän kuvan itsestäni. Sisällä voi kiehua ja myrskytä, mutta pysyn tyynenä. Ei sekään ole varmaan hyväksi. Itkin kyllä ja vielä hänen lähdettyäänkin.

Mikä tähän johti. Minun mielestäni tuo minun selkäleikkaus tuli liian yllättäen. Stressasin sillä ja pelkäsin sitä ja jännitin. Sairaalassa kukaan ei kertonut mitään, ei ennen leikkausta, eikä sen jälkeen. En tiedä oikein tarkkaan itsekään, mitä edes leikattiin. Pullistuma (joka oli jo kuivunut?) poistettiin. Ja kun tulin sairaalasta, olin väsynyt, kipeä ja kiukkuinen, hämmentynytkin. Tietysti odotin, että kotona olisi paikat kunnossa ja valmisteluja tehty (sänky korotettu..). Mitään ei ollut valmiina ja jouduin mielestäni liian lujille, koska kotityöt jäivät minulle. Viikonloppuna tulivat minun pienet isänsä luota (ja silloinkin riitelimme puhelimessa, sain taas haukut sieltä) ja rakastuksen ekaluokkalainen. Minä jouduin huolehtimaan syömiset ja muut. Mielestäni olin syystäkin kiukkuinen. Tuli sitten sanottua erinäisiä asioita. Kysyin ihan rakastukselta, että autanko pakkaamaan.. Olin töykeä ja ilkeäkin. Mutta puolustelen vieläkin väsymyksellä ja kaikella. En saanut levätä. Kun miehet sairastaa, niin ne sairastaa kans ja silloin eivät kyllä tee yhtään mitään. Mutta jos äiti on kipeä, niin se tekee (joutuu tekemään) silti kaikki. Koska äidit saavat rauhassa sairastaa ja parantua????