Olin ihan tosissani lähdössä sinne turvakotiin lepäämään, mutta en millään voinut, kun kaikki lapset ja lapsenlapset olivat yhtäaikaa koolla. Lauantai-ilta oli kaikkein pahin, mutta nyt tämä taas helpottaa.

Eilen soitin lastenvalvojalle. Oli oikein helpottava puhelu. En ole jaksanut tarkistaa enkä muista (!!!) olemmeko aikoinaan tehneet sopimusta lasten huollosta. Lastenvalvoja muisteli ettei olla tehty, joten minä olen oikeasti yksinhuoltaja. Se helpottaa kummasti! Emme ole myöskään tehneet sopimusta tapaamisista, joten minun ei tarvitse antaa lapsia sille ollenkaan, jos en halua! Huomenna sille on aika lastenvalvojalle, tekevät sopimuksen lasten elatuksesta. Minun ei tarvitse olla paikalla, koska pelkään sitä. Siis se sanoo summan, minkä on valmis maksamaan ja minä sitten hyväksyn tai hylkään sen. Mutta se on huomisen juttu se.

Eilen se taas laitteli viestejä. Sillä olisi ehdotus, miten saataisiin tämä homma toimimaan. Just joo. Voitaisko jutella. Illalla se kävikin täällä, kun olin saanut pienet nukkumaan. Istuimme pari tuntia pihalla ja oikeastaan minä puhuin ja se kuunteli. Aivan hermostumatta ja ihmisiksi. Se sanoi haluavansa muuttua ja yrittää vielä LASTEN takia. Ei minusta sanaakaan. Ja se sen hyvä ehdotus oli, että hän asuisi kotonansa ja minä täällä ja sitten vain seurusteltaisiin niin. Jaa, että minulla olisi yh:n velvollisuudet, muttei oikeuksia? Hoitaisin lapset yksin, niinkö?? Ei se ollut kuulemma ajatellut asiaa ihan niin pitkälle. En vastannut juuta en jaata, koska en halua sitä nyt suututtaa. Se on nyt niin nöyrää, koska haluaa kaiken ennalleen. Ja minä haluan saada kunnon elatusmaksut lapsille.

Ja minä luulen, että jossakin on vielä minua varten joku täysipäinen mies, ettei mun tartte tuohon tyytyä. Nimim. talkkarin paikka auki :D