Piti olla "lapsivapaa" viikonloppu. Lapset lähtivät kyllä perjantaina ihan normaalisti, mutta 13v tuli jo eilen takaisin. Isällä oli iltamenoa, ei voinut pitää lastaan luonaan, voi ruma sana sentään. Minä menin kuitenkin tansseihin, kyllä hänet voi illan ajaksi yksin jättää kotiin. Mutta sitä musiikin huudatusta ja asian paljoutta. Kun minä olisin halunnut olla itseni kanssa kahden!!!!!!
No, kyllä tämä tästä pian helpottaa.

Tansseissa oli mukavaa! Sain tanssia taas jalkani kipeiksi! Ja hyvien tanssittajien kanssa. Onnistunut ilta.
Ja yksi eronnut mies (selvinpäin) yritti kovasti jallittaa minua. Nosti itsetuntoa, mutta myös aiheutti jonkunmoisen paniikin. En millään muotoa osaa ajatella seurustelevani, vielä. Vaikka kaipaan toista ihmistä, niin läheisyys pelottaa. Pelkään toisen reaktiota ihan tyhmiin juttuihin. Jos en halua tanssia hidasta valssia (=todella vaikeaa minulle), niin uskallanko kieltäytyä, saanko siitä haukut?? (Järki sanoo, että en tietenkään. En ihan varmasti. Mutta tämä ei olekaan järkiasia..)

Toinen paskapää on saanut minut ihan neuroottiseksi myös raha-asioiden kanssa. Eräs mies olisi tarjonnut minulle eilen kahvit. En mitenkään voinut antaa hänen maksaa sitä.. Tähän toinen ruma sana. Koska minä opin tästä pois? Koska opin ottamaan vastaan vilpittömin mielin tarjotut kahvit??? V****aa itseänikin. Ja varmaan minusta saa aivan omituisen kuvan.

Olin eilen myös treffeillä. Ok mies. Kunnollinen yh-isä. Mutta. Minua ahdistaa...
Koska tämä helpottaa?