Yli kaiken olen pelännyt tämän eron paljastuvan, arvatkaa kenelle??
No mun äidilleni!!
Tänään se sitten tapahtui. Vanhin lapseni oli perheineen käymässä äitini luona ja oli kertonut tästä erosta. Äitini soitti yhdeksän maissa illalla ja kun puhelin soi, katsoin heti kelloa. Kuka nyt on kuollut, oli ensimmäinen ajatukseni.. Miten äiti näin myöhään soittaa..
Noo, äiti kertoi kuulleensa uutisen ja kysyi miksi se lähti. Korjasin, että ei se lähtenyt, vaan minä pistin sen pihalle. Tarkemmin ajatellen, oikeastihan se lähti, ennen kuin ehdin pistää sen pihalle.
Mutta tämän jutun pointti olikin se, että kun sanoin syyksi väkivallan, niin äitini sanoi, ettei sellaista ole tarvis  hyväksyä!! Siis mun äiti!!!??? Joka omaa erittäin vanhoillis-lestadiolaisen kasvatuksen. Olin aivan varma, että kuullessaan erosta, sanoo, että mun olisi vain pitänyt kärsiä. Että se on naisen osa. Mutta ei. Harmitteli vain kovasti, ettei tämäkään yritykseni onnistunut!!??
Nyt on sitten yksi murheeni pois. Kun siis pelkäsin äitini reaktiota asiaan. Minä, yli nelikymppinen ihminen...
Vaan kun minusta aina tuntuu, että äitini istuu olkapäälläni ja motkottaa, jos aion tehdä jotain "harkitsematonta". Kuten nyt erota tai vaikka ostaa uusi tietokone, kun se ei ole ollenkaan tarpeellinen. Olisin sillä rahalla voinut vaikka lyhentää asuntolainaani.(Ja tämä on sellainen InSide-juttu, joka asiaan äitini tämän sanoo, mulle ja mun sisaruksille ja meidän lapsille..) Huoh. Kaiken lisäksi huomaan olevani samanlainen suhteessani lapsiin..  :D Lapsiraukat, ei heilläkään helppoa ole! Sen lisäksi, että äitini motkottaa heille, niin minäkin teen.  Minulla sentään ei enää ole mummua motkottamassa ;)