Seuraa valitusta ja kitinää, todennäköisesti ei yhtään mitään positiivista.
Selkä huononee, lääkkeet vahvenee. Olo on kuin kännissä olis. Ja lapset pitäs hoitaa niinku terveenäkin.
Sunnuntaina alkas kurkku tuntumaan kummalliselta. Ei se kipeältä tuntunut, kun koko ajan popsin särkylääkettä ja tulehduskipulääkettä (kuurina). Nenä tukossa ja yskittää ja kuumettakin pikkuisen on. Olo on tosi surkea ja tuntuu että kuumetta voisi olla vaikka sata astetta. Mittari näyttää 37,2. Hikeä puskee ja välillä palelee.
Luulin angiinaksi, koska kurkussa on peitteitä. Aamulla kävin labrassa, ei angiina vaan tod.näk. mononukleoosi eli rauhaskuume eli pusutauti!!!!! Voi prkl, en muuta sano. Lasten/nuorten tauti, enkä edes ole pussaillut kenenkään kanssa sitten viime kesän.
Tähän ei ole mitään lääkitystä. Siis antibiootit ei tepsi. Särkylääkettä vaan lisää. Parantuminen voi kestää viikkoja/kuukausia.
Minkä helv.. takia se minulle oikein tuli! En minä olisi enää tarvinnut yhtään mitään.
Minä en jaksa!!!!

Yleensä suhtaudun asioihin positiivisesti ja olen sitä mieltä, että kaikkella on tarkoituksensa. Mutta mitä hemmetin hyvää tässä sairastamisessa oikein on????? Ja miksei tuo välilevyn pullistuma riittänyt???
Siivouksista en välitä enää yhtään, vaikka paskaan hukuttais. Sen teen mikä on pakko, mutta nyt alkaa olla voimat loppu. Totaalisesti.
Ymmärtäisin tämän sairastelun, jos esimerkiksi olisin ollut työnarkomaani, enkä olisi ehtinyt lapsia näkemäänkään. Tai jotain muuta, jonka takia sairaus olisi minut pysäyttänyt. Tai jos stressin takia kroppa olisi pettänyt. Mutta kun elämä alkoi muuten helpottamaan ja asiat selviämään...

Miksei minulla saa koskaan olla asiat hyvin???? Miksi aina tulee jotain takapakkia?? Käykö muillekin aina näin?? Kun yhdestä ongelmasta selviää ja hädintuskin ehtii huokaista helpotuksesta, niin eiköhän jostain nurkan takaa tule joku uusi pommi päin naamaa. Mielestäni suhtaudun elämään nöyrästi, yritän elää toisia kunnioittaen, ei minua tarvitsisi (elämän) enää potkia päähän.

Olen katkera!!

Mutta onneksi, ONNEKSI, en ottanu töistä lopareita, enkä onneksi saanut uutta työpaikkaa mistään. Siis häpeäisin silmät päästäni, jos olisin vaikka tammikuussa aloittanut uuden työn ja ollut heti alusta asti sairaslomalla. Kun meillähän on sairastettu jatkuvasti siitä asti. Joka viikko ollut jotain. Jos ei muuta, niin ainakin joku lapsista on oksentanut/ollut kuumeessa. Ja sitä sairastelua on meillä vieläkin, 4v oksensi talvilomallakin.

Niin se "prinssi".. Soittelimme muutaman kerran, emme ole tavanneet. Osoittautui sitten kovin persoksi viinalle, että se siitä sitten.
Mutta en ole menettänyt toivoani sen asian suhteen.